Tänään vietämme syntymäpäivää sekä minä että blogini. Minä, Danielle (jota ei pidä erehtyä luulemaan oikeaksi nimekseni). Itse täytän kolmetoista. En voi sanoa, etten tietäisi, miksi halusin tehdä tämän blogin. Se on itseasiassa hyvin yksinkertaista: Kun ei voi puhua kellekkään tutulle, niin päätin kirjoittaa teille, tuntemattomille. Ja toivoisin, etten kadu päätöstäni. Siitä voitte päättää vain te, rakkaat lukijani. Eli pyydän, ettette suoranaisesti solvaisi näitä juttujani täällä. Vaikka enhän voi oikeastaan syyttää muita kuin itseäni, jos niin käy...Mutta takaisin aiheeseen.
Tuija Lehtinen kuvaa syntymää osuvasti kirjassaan 'www.liisanblogi.net':
<<Mikä siinä on, että aikuisilla on tarve arvostella alle täysi-ikäisten ulkonäköä? Arvostelu alkaa heti, kun ihmisenalku on putkahtanut maailmaan. Tulokasta ihailemaan saapunut suku keksii kilvan, kenen piirteitä ipanalla on. Vauva paloitellaan kuin ruho teurastamolla. "Sillä on Roikkosten suvun nenä!"sanoo joku täti voitonriemuisena."Mutta korvat on Mulkvistien puolelta", haastaa vastapuolen setä."Silmät on kuin isoäidillä", tuhisee ukki. "Pienet ja tihruiset.""Jalat ihan kuin sillä Lapin sedällä", joku hoksaa. "Noiden väärien säärien väliin jää poro kuin poro.""Eihän noilla edes pähkinää särjetä", tuhisee toinen täti. "Hätinä siniset lenkit.">>
Oikeastaan kaikelle, mitä tunnen, ei ole sanoja. Toisinaan on hetkiä, jolloin tuntuu, että kaikki on ohi. Joskus taas tuntee, ettei koskaan haluaisi päästää tätä hetkeä karkuun. Ja joskus haluaisi juosta pois kaikesta, unohtaa kaiken, mitä oli. Mutta lopputulos ja perimmäinen syy on aina sama: rakkaus.
<<Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.>>
Kirjoitin tässä eräänä päivänä runon, kun oli pakko saada kirjoittaa jotain muuta kuin päiväkirjaa.
'En rakasta sinua
kuin nuori tyttö rakastaa herrasmiestä
charmikasta
hyvätapaista
ja hyvännäköistä.
En rakasta
kuin äiti rakastaa lastaan
vastasyntynyttä
täysikasvuista.
Rakastan sinua
kuin tuntematonta
saavuttamatonta.
Sillä et tunne minua
et muista nimeäni
et tuntisi
vaikka sanoisin rakastavani
olevani täynnä intohimoa.
Kääntäisit katseesi
nauraisit.
Mutta minä tuntisin vain pimeyttä
olisin valosi sokaisema
katoaisin
enkä enää muistaisi kasvojasi
vain valosi satumaisen kirkkauden
vain ihoni muistaisi rakkauden.'
~Danielle
Kommentit